Kamreeri Valdemar Inkiläisen seikkailut

Aloitin viikonloppuna kirjan kirjoittamisen. Laitan tähän hieman teasereita matkan varrelta Valdemarin ihmeellisistä seikkailuista, tarina alkaa kutakuinkin näin:

Oli marraskuinen maanantai-aamu, räntää vihmoi vasten jalankulkijoiden kasvoja kastellen vaatteiden etumuksen.

Intendentti Inkiläinen kulki osana harmaata massaa joka tarpoi pitkin Helsingin katuja kukin kohti omaa työpaikkaansa. Totisesti siinä joukossa ei riemullista keskustelua kuulunut, ennemminkin hiljainen murina kun rännän kastelemat ihmiset katosivat kukin omiin porttikäytäviinsä.

Kamreeri Valdemar Inkiläinen oli 42-vuotias valtion virkamies. Poikamieheksi oli vielä toistaiseksi jäänyt vaikkei poikanen enää ollutkaan, paitsi naisasioissa. Ei ollut Valdemar koskaan ollut naisen kanssa lähemmissä tekemisissä, mitä nyt työpaikalla näitä naisihmisiä tavannut.

Tarkka hän oli aina ollut, turhuuksiin ei Valdemar ollut rahojaan koskaan laittanut, vaan tarkasti oli elänyt ja rahat sukanvarteen säästöön sijoittanut.  Hän olikin vienyt säästeliäisyyden huippuunsa; kaikki jogurttipurkit oli pesty ja säästetty, hyviä kahvimukeja olivat.

Jos hän oikein on itselleen rehellinen, ei häntä ole vuosikausiin kiinnostanut valtion virastojen budjetit. Poliitikot oli aina sekoittamassa selviä lukuja ja joka neljäs vuosi tulee uudet pellet uusine ajatuksineen.

Valdemar piristyi ajatuksesta ja huomasi että häntä oikein vituttaa katsoa esimiestänsä Rouva Emilia Töttermania, joka oli naimisissa laivanvarustaja Lars Töttermanin kanssa. Hän oli täällä töissä pelkillä suhteilla, jotta voi paremman väen cocktail-tilaisuuksissa kertoa olevansa valtiontalouden tarkastusviraston osastopäällikkö.

Hän todellakin haluaisi sanoa suorat sanat tälle korppikotkalle, irtisanoa itsensä ja lähteä vaikka Mallorcalle lomalle vähän miettimään tulevaisuuttaan.

Näiden ajatusten saattelemana Valdemar unohtui tuijottamaan toimistonsa ikkunasta ulkona vihmovaa räntää ja kaiken kaikkiaan todella masentavaa Töölönlahden maisemaa.

”Perkkele Valdemar, nukkuuko te täällä” yhtäkkinen huuto herätti Valdemarin kylmään tietoisuuteen nykyhetkestä. Ääni lähti suomenruotsalaisesta parimetrisestä ja 150 kiloisesta kollegasta Mats Von Mattsonista.

Mats Von Mattson oli omasta mielestään kovinkin aatelinen ja läheistä sukua Ruotsin kuninkaallisille. Hänen tehtävänään oli kuulemma pitää suomalaisia ruodussa siihen asti kun Suomi palautetaan takaisin äiti Ruotsin gulblå lipun alle.

Vankasta varrestaan huolimatta vähä-älyinen tämä Mats oli. Emilia Tötterman oli jotain vastapalvelusta vastaan hommannut sukulaispoikansa toimistolle töihin Valdemarin harmiksi.

Advertisement

Sinivalkoinen sulkakynä

Tein lähes uudenvuoden lupauksen: kirjoitan vain positiivisistä ja iloisista asioista…en pystynyt. Sen sijaan tein kompromissin:

Sinivalkoisella sulkakynällä kirjoitan rohkaisevista ja positiivisista asioista ja sinipunaisella sulkakynällä käytän punakynää yhteiskunnallisten ja poliittisten asioiden sekä ihmisen ja poliitikon käyttäytymisen, epäkohtien ja vääryyksien toteamiseen, saatan osoittaa jopa hieman kritiikkiäkin muutamiin asioihin.

Meillä menee kaikenkaikkiaan hienommin kuin koskaan, huolimatta muutamista pilvistä taivaalla duunarikin tienaa yhtä paljon kuin johtaja 20 vuotta sitten.

On siis syytä olla kiitollinen siitä että meillä on toimiva maa, jossa ihmisiä kohdellaan samanarvoisesti säädystä, väristä ja ulkonäöstä riippumatta. kaduilla voi liikkua vapaasti pelkäämättä pommeja eikä tsunamista ole pelkoa.

Poliitikotkin ovat kansan valitsemia ja kansan valitsemat ovat meille parhaat valionsa ministereiksi nostaneet, joten asiat ovat mallillaan.

Se joka on terve on rikas ja se jolla on rahaa on varakas, sopii meille ohjenuoraksi, kun tuntuu siltä että rahat eivät riitä uuteen pleikkariin tai veneeseen.