Verottaja on herännyt ja huomannut metsän eläinten karkaavan ulkomaille verottajan karvaisen käden ulottumattomiin. Muutama punaniskainen vasemmistolainenkin on ollut huolissaan kun heidän omaisuuttaan viedään pois maasta.
Hiphei kaikki kommunistit ja muu metsän väki, olemme vuodessa 2014, jolloin etenkin varakkaat ihmiset asuvat ja työskentelevät jo suureksi osaksi ulkomailla, heidän lapsensa ovat ympäri maailmaa, ei heillä ole suuria siteitä kotimaahansa.
Vain maltillisella veropolitiikalla voidaan pitää varakkaiden omaisuus sijoitettuna armaaseen kotimaahan. Ei kai kukaan usko että Nalle tai Ehnrootit olisivat keränneet omaisuutensa lahjoittaakseen sen valtiolle ilman järkevää verosuunnittelua, eikä kukaan muukaan meistä, jos takataskussa olisi suurempi omaisuus.
Maailma on niin lähellä kaikkia, että sijoitusomaisuus voidaan siirtää nanosekunnissa verotusystävällisempään maahan aivan laillisesti.
Näin pienen maan kuin Suomi, olisi veronkiristysten sijaan luotava edullinen verotusmalli ulkomaisille sijoituksille ja eläkkeille, jolloin saataisiin raha jäämään kotimaahan, sekä maahantuotua ulkomaista pääomaa, sekä varakkaita eläkeläisiä sijoittumaan Suomeen Espanjan sijaan.
Ryöstökalastajalle jää ennenpitkää tyhjä nuotta ja siitä on hankala perheelle elantoa laittaa