Pähkinäkauppa maailmalla ja Suomessa kasvussa!

Image

Väestö lisääntyy, vaurastuu sekä elää pidempään kuin koskaan aiemmin ja siksi olemme entistä kiinnostuneempia terveydestämme. Ruotsin pähkinämarkkina on 10-kertainen Suomeen verrattuna ja  meidänkin kulutus lisääntyy jatkuvasti,  samalla kun ymmärrys pähkinöiden, siementen ja marjojen terveellisyydestä lisääntyy.

Pähkinöiden ja siementen lisääminen ruokaympyrään on avannut monen silmät ja ostoskassista löytyykin näitä tuotteita myös arkena, eikä vain viikonloppu-naposteltavana.

Hyvä niin, sillä tutkimusten mukaan pähkinöiden säännöllinen käyttö vähentää sydänsairauksien riskiä jopa 37%.

Meidän missiona on kääntää suomalaisten ruokakulttuuri  lähemmäs välimerellistä, pois huonoista rasvoista terveellisempiin öljyihin, pähkinöihin ja siemeniin.

Eli rohkeasti kauppaan valitsemaan oma osansa terveellisemmästä tulevaisuudesta

 

Advertisement

Mikä Menestyksessä mättää?

Miksi menestyminen on niin suuri mörkö suomalaisille?

Miksei menestynyt kiinteistövälittäjä hohkaa luottamusta kilpaa kalliin autonsa kanssa?

Hyvin menestyvä myyntimies kertoo olemuksellaan edustavansa hyviä tuotteita ja antaa luotettavan kuvan itsestään ja yrityksestään?

Meillä on syytä arvostaa menestyneitä ihmisiä ja yrityksiä, ottaa oppia ja pyrkiä samaan, eikä pahoittaa mieltään heidän hyvinvoinnistaan.

Jotenkin on jäänyt sellainen kuva, etenkin hieman heikompina aikoina, että kasvava joukko mielensäpahoittajia saa virtaa voivottelemalla toisten hyvinvointia ja menestystä, aivan kuin he olisivat sen maksaneet tai lainanneet siihen viimeiset rahansa.

Menestyminen vaatii kovasti työtä, mielensäpahoittaminen vaatii vain aivojen narikkaan laittamisen.

Tässä asiassa voidaan ottaa oppia amerikkalaisilta; siellä arvostetaan yrittämistä ja menestystä, joka antaa monelle voimaa yrittää eteenpäin, kun tietää, että menestyminen on jokaisen saavutettavissa, kun vain jaksaa olla ahkera ja kohdalle sattuu vielä ripaus onnea.

Näillä eväillä Antti Rinne ja muut sankarit kohti uusia menestystarinoita.

20130709-081643.jpg