Ystäväni Ville Tolvanen on ansiokkaasti kirjoittanut monta artikkelia verkostojen voimasta ja rakentanut digitalist networkin, mutta miksi verkostot eivät toimikaan niin hyvin kuin voisi kuvitella?
Koska verkostoissa on IHMISIÄ, jotka ovat laiskoja, välinpitämättömiä ja haluavat saavuttaa muiden kustannuksella menestystä omassa elämässään.
Verkostoissa kuten muissakin yhteisöissä on muutama kantava voima joiden harteilla koko show pyörii, suurin osa muista on hangoround-jäseniä, jotka ovat mukana joko tahtomattaan tai siksi että voivat kertoa ympäristölleen kuinka tärkeä ihminen hän on, kun on mukana kaikenmoisissa järjestöissä, urheiluseurojen hallituksissa jne. tekemättä kuitenkaan juuri mitään oikeasti arvokasta yhteisössä, paitsi tietysti arvostelemassa kantavien voimien tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.
Miksei yhteisötkin voi toimia kuten moottoripyöräjengit, uudet hangoround-jäsenet saavat tehdä kaiken raa’an työn, kun taas ansioituneemmat vanhemmat jäsenet pääsevät helpommalla ja etenemismahdollisuudet ovat kaikkien tiedossa.
Onko maailmamme muuttunut passiiviseksi, jossa ihmiset vaativat harrastustoiminnassa ja muissa yhteisöissä palvelua jäsenmaksua vastaan haluamatta ottaa itse vastuuta juurikaan mistään?
Itsekkyyden ja laiskuuden ikeen voi helposti jokainen meistä lannistua, joten muista seuraavan kerran kun olet yhteisösi toista jäsentä mollaamassa ajatella hieman mitä hyvää olet itse antanut yhteisöllesi vastikkeetta.
laiskat ovat äärettömän luo..luo.l