Joululahjatoiveeni Suomelle

1800-luvulla ja 1900-luvun alussa Suomessa liike-elämä, taiteilijat ja tiede kulkivat käsi kädessä, Yhdessä rakentaen uljasta Suomea antaen toisilleen inspiraatiota ja haasteita ja taidettiin siinä samalla ottaa hieman miestä väkevämpääkin.

Poikkitieteellinen ja -taiteellinen yhteistyö liike-elämän kanssa tulisi elvyttää.

Näin pienellä maalla jolla on valtavasti talenttia monella osa-alueella ei mielestäni edes ole muuta vaihtoehtoa kuin kasata viisaat päät yhteen ja tehdä yhdessä jotain aivan erinomaista.

En tiedä kenen toimenkuvaan kuuluu yhdistää tämä mainio joukko, mutta jokaisen velvollisuus se on, koska olemme jo karvaasti nähneet mitä politiikalla ja virkamieskoneistolla saadaan aikaiseksi; valtava määrä uusia kolehdinkeruutapoja, sääntöjä ja mietintöjä joilla ei ole herttaisen hevon virkaa kenellekään.

Riippumaton dynamic trio voisi toimia ei missään, mutta kuitenkin kaikkialla, kuten hyvä kummisetä taustalla kiihdyttämässä ja jarruttamassa yhteiskuntaa kohti 100-vuotiasta voittaja-Suomea.

Tämä oli siis haaste kaikille, jotka haluavat olla tekijöitä ja näkijöitä, mutteivat kuitenkaan selkääntaputtelun tai gloorian vailla olevia.

Saa ilmoittautua parijonoon….

Advertisement

Sote…susi on toteutumistaan ennen tämä suunnitelma!

Tavallisen sukankuluttajan on vaikea hahmottaa miten meidän poliitikot ajattelevat ja millaisessa maailmassa he elävät, kun tuntuu että me muut elämme ihan eri maailmassa kuin politiikan sankarit.

Onko Soten tarkoitus toteuttaa tiukempaa budjettia, aluejakoa,politiikkaa, vallanjakoa vai mitä?

Meikäläinen perussukankuluttaja ajattelee, että meidän sosiaali- ja terveystoimen tehtävänä on hoitaa vauvasta vaariin ihmisten terveyttä siten, että hoito on inhimillistä, palvelu on kaikkien saatavissa kohtuuajassa ja hoito on hyvää.

Tämän on oltava tehokasta, jolloin soten tärkein tehtävä on pitää ihmiset poissa lääkäristä ja sairaaloista.

Terveydenhuollon tehtävänä ei ole ylläpitää sairaaloissa jokaista hoitohenkilökunnan ihmistä kohden yhtä virkamiestä papereita pyörittelemässä, vaan hoitaa ihmisiä ja ulkoistaa ja tehostaa kaikki toiminnot siten että fokus on nopeassa parantumisessa ja potilaan työelämään palauttamisessa. Kaikki, jotka voidaan kuntouttaa kuntoutetaan ja vain ne, jotka eivät muuten pärjää ovat sairasosastolla.

Tämän toteuttaminen vaatii julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä, jolloin saavutetaan molempien hyvät puolet kustannustehokkaasti kansalaisten käyttöön.

Hyvänä esimerkkinä valtiovallan uudistuksista on ambulanssikuljetusten siirto sairaanhoitopiirien hoitoon, ymmärtääkseni välitön kulujen nousu on ollut 200 miljoonaa, onkohan jossain joku päin helvettiä?

yrittäjäilta

2.12. Yleltä tullut yrittäjäilta näytti, että yrittämisestä puhuminen on yhä jotenkin omituista.

Kaikki ovat keskimäärin jopa samaa mieltä, että pitäisi tehdä sitä ja tätä, silti ei saada langan päästä kiinni.

Yhteiskunnalla on tuhoton määrä erilaisia projekteja ja tukimuotoja, joiden vaikutukset ovat kohtuuttoman pienet käytettyihin resursseihin ja rahaan nähden.

TEHDÄÄNPÄ NYT YKSINKERTAINEN SELVITYS:

1. yrittäjät ovat samanlaisia puupäitä kuin muutkin kansalaiset

2. yrittäminen sujuu aivan mainiosti nykymeiningilläkin Suomessa

3. lähtökohdin yrittäminen ei tarvitse mitään tukea toimintaansa

4. nykyisellä veromallilla voi yhä edelleen tulla miljonääriksi

5. kaikki yrittäjät ovat erilaisia, ehkä yhtenä yhdistävänä tekijänä on halu vapaasti toteuttaa itseään

JOS YHTEISKUNTA HALUAA TALOUSKASVUA JA LISÄÄ TYÖPAIKKOJA:

1. keskustelun pitää muuttua toiminnaksi

2. pitää tehdä päätöksiä jotka suoraan vaikuttavat työllistymiseen, esim. 1. työntekijän sivukulut pois 1. vuoden ajalta

3. pitää luopua täydellisyyden tavoittelusta, hyvä on ihan riittävä taso

4. poliitikoilla ja virkamiehillä pitää olla uskallusta ja mahdollisuus tehdä luovia yksinkertaisia ratkaisuja, vaikka väliaikaisiakin joilla saadaan testattua erilaisten ratkaisujen toimivuutta käytännössä sen sijaan että tehdään vuosikausia selvityksiä jotka eivät johda mihinkään

JOS HALUTAAN TEHDÄ PYSYVIÄ MUUTOKSIA

1. valtionhallintoa on yksinkertaistettava rajusti

2. yrittäjät pitää olla mukana palkkaneuvotteluissa

3. voitaisiinko AY-liike sosialisoida

4. luodaan kannustavia veromalleja

5. opetetaan jo kouluissa yrittäjyysoppia, jolloin saadaan ymmärrystä lisättyä ja uusia mahdollisia yrittäjiä tulevaisuudessa.

Onnellinen mies

Minä olen onnellinen mies. Elämässä on kaikki kohdallaan.

Vaimokin ymmärtää suurimman osan puheistani, lapsista näyttää tulevan ihan täyspäisiä, koirakaan ei pure minua.

Bisneksetkin sujuvat, vouti ei ole kolkutellut ovia.

Olen rikas…siis terve.

En ole antanut matalamielisyyden,negatiivisuuden ja vanhojen muistelemisen pilata onnellisuuttani, elän hetkessä ja uskon

hyvään tulevaisuuteen ja unelmien toteutumiseen.IMG_0771