Jala jallan pääomasijoittaja yrittäjän jalat alta vei!

Suomalainen halpa-halliketju ilostutti yritystämme ja lähestyi meitä kirjeellä.

Oikein olivat viestintäosaston kanssa miettineet miten tavarantoimittajaa voisi oikein kovasti piristää näinä vaikeina aikoina.

kirjoitan alle sanasta sanaan ilman nimiä kirjeen sisällön:

Hyvä toimittaja ja yhteistyökumppani,

xx group oy kehittää toimintatapojaan

xx group oy on käynnistänyt toimintatapojen kehittämisohjelman, jotta yhtiö voi jatkaa kasvuaan yhdessä tavarantoimittajiensa kanssa. Ohjelman puitteissa XX Oy päivittää ostotoimintojaan ja samalla tehostaa toimittajayhteistyötään.

Käytyään läpi hankintaehtojaan xx Oy on päättänyt selkiyttää ostojaan kategorisoimalla toimittajiaan, ottamallla käyttöön uudet maksuehdot sekä keskittämällä ostojaan valituille toimittajille.

XX Oy:n 1.11. 2015 jälkeen tekemiin tilauksiin uusi maksuehto on 60 pv netto.

Yllä oleva maksuehto on osa konsernin uudistunutta toimintatapaa.

Pyydämme teitä ystävällisesti ottamaan uuden maksuehdon huomioon laskutuksessanne.

maksuehdon käyttöönotosta ei tulla myöhemmin lähettämään erillistä vahvistusta.

kiitokset yhteistyöstänne !

Ystävällisin terveisin,

xx

Ostojohtaja

Nämä helvetin kekkulat olivat päivänneet kirjeensä 15.10. 2015 ja meidän postilaatikkoon se kolahti 11.11.2015 ja ehdot mukamas voimassa 1.11.

Kyllä nämä pojat luulevat, että he voivat tehdä mitä haluavat. Pienyrittäjän pääsääntöinen tehtävä ei ole rahoittaa näiden paskahousujen bisnestä, minun puolestani voivat painua ostojensa ja ehtojensa kanssa…

tässä linkki aiheesta: http://www.hs.fi/kotimaa/a1421904144145

Advertisement

Missä olet Suomen kilpailukyky ja johtajuus?

Suomessa on hieman tapana nauraa ruotsalaisten ”diskuteeraamiselle”, ei kannattaisi. Ruotsissa on enemmän maailmanluokan ykkösbrändejä kuin meillä on insinöörejä, ja se on paljon se.

Kun ruotsalaista yritystä johdetaan keskustelemalla, päätöksiä tekemällä ja myös riskejä ottamalla, meillä johdetaan asioita, ei ihmisiä. Päätöksiä jahkaillaan, ei kuunnella ihmisiä, markkinoita, eikä riskejä olla valmiita ottamaan.

SUOMESSA ON KOULUTETTU LIIKAA INSINÖÖREJÄ, JOTKA ON PALKATTU JOHTAMAAN BRÄNDEJÄ JA IHMISIÄ OMAAMATTA  NIISTÄ ASIOISTA JUURI MINKÄÄNLAISTA YMMÄRRYSTÄ.

Yrityksiin tarvitaan persoonia,näkijöitä, hulluja, puolihulluja ja kaikkea siltä väliltä ja heidän johtamiseensa tarvitaan hyvä ihmisjohtaja joka ymmärtää käyttää ihmisten osaamista luovasti markkinoiden ja brändin kasvattamiseen.

Tekniikka saadaan aina toimimaan, ihmiset vaativat enemmän jatkuvaa huoltoa kuin koneet, se taito vain on kateissa nykyään.Koh Haa-08-01-003

Joskus olisi myös kiva nähdä että jätettäisiin joku trendi käymättä Suomessa läpi, sillä yleensä kun maailmalla on joku trendi todettu toimimattomaksi, niin meillä sitä vielä ajetaan yritysten käytänteisiin kovaa vauhtia. Esimerkiksi ulkoistaminen on maailmalla jo jonkin aikaa muuttunut takaisinpäin, yritykset ottavat hoitoonsa ulkoistamiaan toimintoja. Entäs meillä, meillä ollaan niin innostuneita ulkoistamisen ”säästöistä” että yritykset ulkoistavat jo ydintoimintojaankin. HALOO!

yrittäjäilta

2.12. Yleltä tullut yrittäjäilta näytti, että yrittämisestä puhuminen on yhä jotenkin omituista.

Kaikki ovat keskimäärin jopa samaa mieltä, että pitäisi tehdä sitä ja tätä, silti ei saada langan päästä kiinni.

Yhteiskunnalla on tuhoton määrä erilaisia projekteja ja tukimuotoja, joiden vaikutukset ovat kohtuuttoman pienet käytettyihin resursseihin ja rahaan nähden.

TEHDÄÄNPÄ NYT YKSINKERTAINEN SELVITYS:

1. yrittäjät ovat samanlaisia puupäitä kuin muutkin kansalaiset

2. yrittäminen sujuu aivan mainiosti nykymeiningilläkin Suomessa

3. lähtökohdin yrittäminen ei tarvitse mitään tukea toimintaansa

4. nykyisellä veromallilla voi yhä edelleen tulla miljonääriksi

5. kaikki yrittäjät ovat erilaisia, ehkä yhtenä yhdistävänä tekijänä on halu vapaasti toteuttaa itseään

JOS YHTEISKUNTA HALUAA TALOUSKASVUA JA LISÄÄ TYÖPAIKKOJA:

1. keskustelun pitää muuttua toiminnaksi

2. pitää tehdä päätöksiä jotka suoraan vaikuttavat työllistymiseen, esim. 1. työntekijän sivukulut pois 1. vuoden ajalta

3. pitää luopua täydellisyyden tavoittelusta, hyvä on ihan riittävä taso

4. poliitikoilla ja virkamiehillä pitää olla uskallusta ja mahdollisuus tehdä luovia yksinkertaisia ratkaisuja, vaikka väliaikaisiakin joilla saadaan testattua erilaisten ratkaisujen toimivuutta käytännössä sen sijaan että tehdään vuosikausia selvityksiä jotka eivät johda mihinkään

JOS HALUTAAN TEHDÄ PYSYVIÄ MUUTOKSIA

1. valtionhallintoa on yksinkertaistettava rajusti

2. yrittäjät pitää olla mukana palkkaneuvotteluissa

3. voitaisiinko AY-liike sosialisoida

4. luodaan kannustavia veromalleja

5. opetetaan jo kouluissa yrittäjyysoppia, jolloin saadaan ymmärrystä lisättyä ja uusia mahdollisia yrittäjiä tulevaisuudessa.

Kesko minne oikein olet menossa?

Kun avaa telkkarin ja näkee siellä ”K-kauppiaan” tallustelemassa kaupassa mustanaamio-asu päällä, ei voi kuin ihmetellä miten yritys jolla on valtava markkinointiorganisaatio ja paksu kassa käytettävissä saa tällaista roskaa aikaiseksi. Tätä voi sanoa asiakaskunnan ala-arvioimiseksi ja ainakin  se on rahan hukkaamista. Tunnen suurta myötähäpeää kaikkien teidän kauppiaiden puolesta.

Lidl on palkannut pienen mainostoimiston tekemään mainontaansa joka on nerokkaasti rakennettu tarina jossa heikkoudesta on tehty vahvuus ja kevyesti sanottuna Keskon touhut on ala-astelaisten harrastelua…ei sentään, ei lapsetkaan saisi tällaista roskaa aikaiseksi.

Ehkä jopa jauhelihan 1,99 paketti-mainostamisen telkkarissa voisi kyseenalaistaa ja käyttää hieman uudempia markkinointikeinoja kuluttajan kukkaron avaamiseen.

Saattaa olla että uuden pääjohtajan palkkaaminen metsäteollisuudesta onkin nerokasta, jotta johtoryhmästä voidaan puupäitä harventaa, sillä kirveellä on todella töitä.

From Fifties to year 2020. What’s happening Finnish grocery?

50-luvulla osuuskauppa dominoi päivittäistavaramarkkinoita, mutta sille tuli sama mammuttitauti kuin yleensä markkinajohtajalle: ylimielisyys.

Osuuskaupat menettivät lähes koko omaisuutensa ja markkinaosuus valui 13% paikkeille. Samaan aikaan Kesko porskutti eteenpäin ja vei markkinat…ja mitä tapahtui: Keskolle tuli mammuttitauti, erona vain se, ettei Keskon tauti ole vieläkään parantunut.

Katajanokan lintukodossa ollaan yhä edelleen ylimielisiä, ei kuunnella asiakkaita, tavarantoimittajia eikä markkinoita, tai jos kuunnellaan, ei asian eteen ole tehty ainakaan mitään ulkopuolelle näkyviä fiksuja ratkaisuja. Ainoat ratkaisut ongelmiin on ollut lopettaa liiketoiminnat kun on paskat ollut jo housuissa vuosikausia, sen sijaan että olisi jo ajoissa tartuttu ongelmiin ja tehty ratkaisuja jotka tervehdyttävät liiketoiminnan vastaamaan markkinoiden tarpeita.

Osuuskauppapuolella on näin tehty ja tulokset näkyy terveenä ja kasvaneena liiketoimintana. Haasteena onkin pysyä nöyränä muuttuvan maailman kuluttajien edessä ja myöntää, ettei Jumala olekaan siellä pääkonttorissa, vaan kaupan tiskin toisella puolella kuluttajan hahmossa.

Osuuskaupan kannattaa todellakin pelätä itsetyytyväisyyden salakavalasti tyytyväisen perseen alle kaivamaa mammuttikuoppaa!

Lause, jossa iso laiva ei käänny nopeasti on roskaa, iso laiva joka ei käänny nopeasti ajaa karille! (toim.huom. Katajanokka, herätkää)

Voi voi Valio minkä menit tekemään!

En tiedä onko Valiolla painettu hätänappia, vai miksi Putin-juusto dumpattiin markkinoille -50%. Samalla tuhottiin hintakuva kotimaan markkinoilla ja kuluttaja kysyy, että kusettaako Valio meitä ottamalla suomalaisilta kovaa hintaa ja laitetaan kuluttaja subventoimaan vientiä?

Olisittekohan saaneet juustot myytyä -20% alennuksella ilman sen suurempaa hälyä? Olisiko kannattanut hieman miettiä ennen toimintaa?

Ehkä juustot olisi ehtinyt myydä kaupasta viikon pidemmälläkin myyntiajalla, vai olisko osuuskaupassa parempi ostaja kuin Valiolla myyjä?

Ei tämä varmaankaan yrityksen mainetta kaada, mutta särön kiiltokuvapojan pintaan kylläkin.

En minä muuten, mutta kauhiast mä ihmettelen

Yrittäjää viedään kuin pässiä!

Hyvä kirjoitus ja muistutus siitä mikä ei ole suomalaisen yhteiskunnan tehtävä.

Virkamiesten tehtävä on siis edesauttaa yhteistä hyvää, eikä hankaloittaa sitä.

Olli Muurainen

Ei ole B to B businesta, on vain A to Ö businesta!

Monesti kysytään oletko B to B bisneksessä vai B to C bisneksessä?

Ei ole mitään B to B bisnestä, en ole koskaan tehnyt yrityksen kanssa kauppaa, yrityksille lähetetään kyllä lasku, mutta toistaiseksi minä olen tehnyt kauppaa vain ihmisten kanssa.

Ehkä tulevaisuudessa robotit käyvät kauppaa keskenään, mutta siihen asti Aarnista asti tehdään  kauppaa Öörniin asti.

Voitte lakkauttaa B to B koulutukset ja keskittyä ihmissuhdekoulutuksiin.

Siis A to Ö business ja kansainvälisesti Öön pilkutpois ja kauppaa tekemään ihan aitojen oikeiden ihmisten kanssa, siis tapaamaan, kättelemään ja kertomaan asiansa, sensijaan, että täytätte sähköposteja olemattomilla mainoskirjeillä.

There is no more B2B or B2C: It’s Human to Human, H2H

Yrityksissä on enemmän hukka-aikaa kuin tehokasta työaikaa!

Noh, eipä nyt ollut mitenkään erityisen nerokkaasti lohkaistu, mutta totta kuitenkin.

Mieti mihin käytät työaikasi, johon kulutat noin 1/3 elinajastasi ja puolet valveillaoloajastasi.

Teetkö mahdollisesti ison osan ajastasi selvityksiä ja raportteja joita ei kukaan lue, tai jos lukeekin, ne eivät aiheuta mitään muutosta tai kehitystä?

Istutko palavereissa joiden jälkeen et tiedä yhtään enempää, miten asioiden edistäminen olisi sujuvampaa?

Etkö ole oikein ymmärtänyt mitä yrityksesi ajaa missioillaan, strategiallaan ja visiollaan?

Kukaan meistä ei voi olla tehokas 8 tuntia päivässä, mutta jos jokainen pystyisi lisäämään oikeasti tuottavan työn tekemistä päivässä 15 min tai puoli tuntia, olisi se pitkässä juoksussa valtava työtuntimäärä päämäärään pääsemisen edistämiseksi yhden jonninjoutavan palaverin sijaan.

Työntekijät eivät useimmiten tähän voi vaikuttaa, mutta yrityksissä tulisi näitä asioita miettiä ja poistaa ihmisiltä turha byrokratia ja raportit jotka eivät palvele ketään ja tehdä sen aikaa jotain muuta, vaikka se olisi yhteinen kahvihetki joka päivä, johon on pakko osallistua ja työasioista puhuminen olisi kiellettyä

Jos oletetaan että työpaikalla on 200 ihmistä ja jokainen on tehokkaampi 15 min päivässä on se vuodessa (240 työpäivää) 12.000 tuntia tehokkuutta lisää, joka työtunnin kokonaishinnan ollessa 300 eur olisi 3,6 milj. eurolla fiksua työtä jonninjoutavuuden sijaan.

Saattaapi olla jopa niin että yritysjohdon kannattaisi joskus miettiä muitakin ratkaisuja kuin irtisanomiset. Usein parhaat ratkaisut yrityksen tulosksenteon ja toiminnan järkevöittämiseksi löytyvät niiltä ihmisiltä jotka käytännön ongelmien kanssa joka päivä painivat, jos vain joku joskus malttaisi sieltä puupaneloidusta tornista lähteä maan tasolle tallailemaan ja kyselemään miten he asiat näkevät. 

Erityisen outo ajatus…kysy niiltä ajatuksia ja ratkaisuja jotka käytännön työtä tekevät ja anna heille vastuuta ja valtaa muuttaa toimintatapoja.

Luulisi että tällainen olisi yleisessä käytössä. Ja luulisi että työtyytyväisyys lisääntyisi ja tuloskin paranisi.

Ilmainen bisnesidea tarvitsee toteuttajaa!

Meitä Suomalaisia syytetään joko aiheesta tai aiheetta huonosta asiakaspalvelusta. Yleensä palvelu on asiallista, harvoin sydämellistä tai muuten muistettavaa.

Edellisessä kirjoituksessa yritin sysätä palvelun myynti-konseptia eläkeläisten ja muiden joutilaiden hoidettavaksi, mutta siinäpä on mainio bisnesidea reippaalle yrittäjälle:

MYY YLIVOIMAISTA PALVELUA

Anna muiden hoitaa tavaroiden valmistus ja tilojen vuokraamiset, kävele valitsemasi yrityksen tiloihin ja lunasta yrityksen asiakkaille ylivoimainen palvelukokemus. Miksei myös yrityksen oma henkilökunta voi olla sissi-iskun kohteena. Mieti missä olet saanut huonoa palvelua ja miten olisit itse halunnut sinua palveltavan, tai oletko miettinyt, mikä piristäisi päivääsi?

Älä pyydä mitään, toimita iloisuuden ja palvelun ylivoimainen kranaatti yritykseen sisään ja räjäytä se. Jätä paikalle käyntikorttisi ja katoa. Pahimmillaan olet ilostuttanut ihmisiä ilman palkkiota, parhaimmillaan rakennat konseptin, josta yritykset ovat valmiita maksamaan

Palvelu voi olla vaikka maanantai-aamuna kakkukestien järjestäminen tutun yrittäjän henkilökunnalle tai iltapäivällä kevyt niskahieronta toimistotyöntekijöille. Autoaan huollosta odottaville asiakkaille lautapelikaveri. Nämä nyt oli mielikuvituksettomia ajatuksia, mutta riippuen kekseliäisyydestä/omista erikoistaidoista voisi tällaisesta konseptista rakentaa pienistä asioista mitä mainioimpia asiakkaiden piristyksiä tai päivän ongelman ratkaisuja ja helpotuksia.

Prismassa olisi mainiota, kun siellä olisi muutamana päivänä eläkeläisiä palvelemassa henkilökohtainen kauppa-assistentti helpottamassa kaupassakäymistä jne. Parhaimmillaan tällainen konsepti yhdistäisi eri alojen yrittäjät, jolloin palvelun myyjä olisikin ideanikkari ja facilitaattori, jolloin palvelutempauksilla saadaan pienyrittäjille asiakkaita eli havaitse ongelma, hanki siihen ratkaisu/ratkaisija. Toiminnan toteuttamseen voitaisiin valjastamaan työttömiä, kotiäitejä, eläkeläisiä.

Toteutuksessa ei välttämättä tarvittaisi juurikaan rahaa, ennemminkin ihmisiä ja ideoita jotka tuovat helpotusta arkeen ja hyvää mieltä.

Toivottavasti tämä saa runsaasti vastustusta, koska silloin tämä on toteuttamiskelpoinen ideaDSC_0046