Rai Rai Rai-politiikka

Meidän suomalaisten on syytä ryhtyä elämään sekä työssä että vapaa-aikana seuraavien ajatusten mukaisesti, joita kutsun rai rai rai-politiikaksi:

1. Rakkaus

-opettele rakastamaan omaa elämääsi ja sitä mitä teet, on paljon helpompaa, kun hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet, etkä vertaa itseäsi tai työtäsi koko ajan muihin. Todennäköisesti työsi on ihan ok ja sinäkin olet ihan mukiinmenevä persoona. Se riittää, se on hyvä, se on jopa erittäin hyvä.

2. Asenne

-valitsemalla voittaja-asenteen voittaa. Näkemällä ympärillään vain ratkaistavia haasteita eikä enää ollenkaan ongelmia lopputuloksena toimintaa ja ratkaisuja lamaannuksen tilalla.

-pienellä asenteen korjaamisella on helpompaa elää, saa parempia tuloksia aikaan ja kun näin tapahtuu, lisää se itseluottamusta ja onnistumisia moninkertaisesti, jolloin menestys lisääntyy lumipallon lailla.

-Hymy on hyvä asenne

3.Intohimo

– tee kaikki mitä teet intohimolla. Se on hauskempaa, tuottoisampaa, sitä arvostetaan, vaikka luulet ettei kukaan näe tai arvosta, niin kyllä näkee ja arvostaa. Vaikka viet roskapussia, niin vie sekin intohimolla, rakkkaudella ja ylpeydellä, se leviää muihinkin ja tällaiset ihmiset etenevät urallaan, kun moni jää paikalleen murehtimaan omaa surkeuttaan ja sitä miten yhteiskunta heitä sortaa, vain sen takia, että he eivät ymmärtäneet ottaa omaa elämäänsä haltuun.

Siis Sipilä ja kumppanit, ei enää vatulointia vaan Rai Rai Rai-politiikkaa…sitä kansa tarvitsee

a19a0ccbcc2cf3f0db2857a624ebb649

Advertisement

Henkka Hyppösen lakuhaasteen finaali

Koska Henkka Hyppönen ei halunnut lakuja ja koska hänen vaimonsa Jenni Pääskysaari kehui telkkarissa Kouvolan Lakritsia, olen päättänyt kymmenkertaistaa haasteen palkinnon.

Kouvolan Lakritsi lahjoittaa sata kiloa lakua Kouvolan kaupungille edelleen lahjoitettavaksi esimerkiksi turvakodille, huostaanotetuille, vähäosaisille tai muuten elämän kolhineille Kouvolalaisille.

Olkoon tämä lähtölaukauksena Positiivisemman Kouvolan Paremmalle Tulevaisuudelle.

Kuten Buzz Lightyear Toy Storyssa: Kohti ääretöntä ja sen yli.

kl_logo_new_ok

Missä olet Suomen kilpailukyky ja johtajuus?

Suomessa on hieman tapana nauraa ruotsalaisten ”diskuteeraamiselle”, ei kannattaisi. Ruotsissa on enemmän maailmanluokan ykkösbrändejä kuin meillä on insinöörejä, ja se on paljon se.

Kun ruotsalaista yritystä johdetaan keskustelemalla, päätöksiä tekemällä ja myös riskejä ottamalla, meillä johdetaan asioita, ei ihmisiä. Päätöksiä jahkaillaan, ei kuunnella ihmisiä, markkinoita, eikä riskejä olla valmiita ottamaan.

SUOMESSA ON KOULUTETTU LIIKAA INSINÖÖREJÄ, JOTKA ON PALKATTU JOHTAMAAN BRÄNDEJÄ JA IHMISIÄ OMAAMATTA  NIISTÄ ASIOISTA JUURI MINKÄÄNLAISTA YMMÄRRYSTÄ.

Yrityksiin tarvitaan persoonia,näkijöitä, hulluja, puolihulluja ja kaikkea siltä väliltä ja heidän johtamiseensa tarvitaan hyvä ihmisjohtaja joka ymmärtää käyttää ihmisten osaamista luovasti markkinoiden ja brändin kasvattamiseen.

Tekniikka saadaan aina toimimaan, ihmiset vaativat enemmän jatkuvaa huoltoa kuin koneet, se taito vain on kateissa nykyään.Koh Haa-08-01-003

Joskus olisi myös kiva nähdä että jätettäisiin joku trendi käymättä Suomessa läpi, sillä yleensä kun maailmalla on joku trendi todettu toimimattomaksi, niin meillä sitä vielä ajetaan yritysten käytänteisiin kovaa vauhtia. Esimerkiksi ulkoistaminen on maailmalla jo jonkin aikaa muuttunut takaisinpäin, yritykset ottavat hoitoonsa ulkoistamiaan toimintoja. Entäs meillä, meillä ollaan niin innostuneita ulkoistamisen ”säästöistä” että yritykset ulkoistavat jo ydintoimintojaankin. HALOO!

Hyvinvointi on suurin uhkamme ja hyvinvointimme uhka

Suomalaisen yhteiskunnan suurin uhka on jatkuva hyvinvoinnin lisääntyminen. Suomalaiselle sopii ankeat ajat, silloin olemme parhaimmillamme ja puhallamme yhteiseen hiileen.

Lienee ihmisen perusluonteessa oleva geeni: hyvinvoinnin lisääntyessä laiskuuskin lisääntyy. Saavutetuista eduista ei olla missään nimessä valmiita luopumaan, muttei olla valmiita myöskään tekemään mitään niiden säilyttämiseksi.

HYVINVOINTI TAANNUTTAA, HUONOT AJAT KASVATTAVAT JA KEHITTÄVÄT.

Meillä on aivan ilmeisesti takanamme liian pitkä putki hyvien rilluvuosien, eikä kunnollista persauksiin potkua ole tapahtunut. Puhumme huonoista ajoista, vaikka meillä menee paremmin kuin koskaan historiamme aikana.

Valittamisessa olemme kyllä mestareita ja hyvinkin laadukkaita, kansainvälisen PISA-vertailun kestäviä valitusvirsiä veisataan baareissa ja keskinäisissä tapaamisissa.

Valitusvirret eivät ole vain keski-iän ylittäneiden etuoikeus, mutta valitettavan iso osa ruikutuksesta on vanhemman väestöryhmän heiniä.

Nuoret yrittäjät näyttävät esimerkkiä mitä positiivisella draivilla saadaan aikaiseksi, ei nuorten yrityksissä kuluteta aikaa ongelmien pähkäilyyn, vaan ratkaisujen tekemiseen, työn ilo on keskiössä joka johtaa innovaatioihin. Maailman valloitus on itsestään selvyys, ei siis edes keskustelunaihe.

Nuorten kanssa pitää olla keskustelua ja kulttuurivaihtoa, joka parhaimmillaan tuo virtaa, iloa ja uskoa keski-iän ylittäneille ja jokunen kokemuksen syvällä rintaäänellä lausuttu viisaus voisi estää nuorten pään osumista metsän jokaiseen petäjään.

OTTAKAAMME HAASTE VASTAAN NUOREMMILTA; KILPAILLAAN ILOISUUDESSA JA YRITETÄÄN SAAVUTTAA YHÄ SUUREMPIA UNELMIA

Hyvä asia yhteiskunnalle on se että suuret ikäluokat siirtyvät eläkelaitumille pois synkistelemästä nauttimaan omasta elämästään ansaitusti, onhan tämän porukan takaraivoon hakattu että työtä pitää tehdä hampaat irvessä, säästää pitää, lainat maksaa, lapset maailmalle ja sitten voikin jo kuolla pois. Pikkuhiljaa siinäkin porukassa on ymmärretty, että onhan elämässä muutakin kuin työnteko ja lainojen maksu. Uskonkin että nämä varakkaat ja hyvässä kunnossa eläkkeelle jäävät tulevat nauttimaan elämästään ja kuluttavat omaisuuttaan omaan hyvinvointiinsa aivan erilailla kuin edelliset sukupolvet.

EHKÄ MEILLÄ SITTENKIN ON TOIVOA…JOS VAIN NIIN PÄÄTÄMME, SIIS PEUKALO POIS SUUSTA JA TEKEMÄÄN HUOMISEN HISTORIAA

Mikä Menestyksessä mättää?

Miksi menestyminen on niin suuri mörkö suomalaisille?

Miksei menestynyt kiinteistövälittäjä hohkaa luottamusta kilpaa kalliin autonsa kanssa?

Hyvin menestyvä myyntimies kertoo olemuksellaan edustavansa hyviä tuotteita ja antaa luotettavan kuvan itsestään ja yrityksestään?

Meillä on syytä arvostaa menestyneitä ihmisiä ja yrityksiä, ottaa oppia ja pyrkiä samaan, eikä pahoittaa mieltään heidän hyvinvoinnistaan.

Jotenkin on jäänyt sellainen kuva, etenkin hieman heikompina aikoina, että kasvava joukko mielensäpahoittajia saa virtaa voivottelemalla toisten hyvinvointia ja menestystä, aivan kuin he olisivat sen maksaneet tai lainanneet siihen viimeiset rahansa.

Menestyminen vaatii kovasti työtä, mielensäpahoittaminen vaatii vain aivojen narikkaan laittamisen.

Tässä asiassa voidaan ottaa oppia amerikkalaisilta; siellä arvostetaan yrittämistä ja menestystä, joka antaa monelle voimaa yrittää eteenpäin, kun tietää, että menestyminen on jokaisen saavutettavissa, kun vain jaksaa olla ahkera ja kohdalle sattuu vielä ripaus onnea.

Näillä eväillä Antti Rinne ja muut sankarit kohti uusia menestystarinoita.

20130709-081643.jpg

Ilmainen bisnesidea tarvitsee toteuttajaa!

Meitä Suomalaisia syytetään joko aiheesta tai aiheetta huonosta asiakaspalvelusta. Yleensä palvelu on asiallista, harvoin sydämellistä tai muuten muistettavaa.

Edellisessä kirjoituksessa yritin sysätä palvelun myynti-konseptia eläkeläisten ja muiden joutilaiden hoidettavaksi, mutta siinäpä on mainio bisnesidea reippaalle yrittäjälle:

MYY YLIVOIMAISTA PALVELUA

Anna muiden hoitaa tavaroiden valmistus ja tilojen vuokraamiset, kävele valitsemasi yrityksen tiloihin ja lunasta yrityksen asiakkaille ylivoimainen palvelukokemus. Miksei myös yrityksen oma henkilökunta voi olla sissi-iskun kohteena. Mieti missä olet saanut huonoa palvelua ja miten olisit itse halunnut sinua palveltavan, tai oletko miettinyt, mikä piristäisi päivääsi?

Älä pyydä mitään, toimita iloisuuden ja palvelun ylivoimainen kranaatti yritykseen sisään ja räjäytä se. Jätä paikalle käyntikorttisi ja katoa. Pahimmillaan olet ilostuttanut ihmisiä ilman palkkiota, parhaimmillaan rakennat konseptin, josta yritykset ovat valmiita maksamaan

Palvelu voi olla vaikka maanantai-aamuna kakkukestien järjestäminen tutun yrittäjän henkilökunnalle tai iltapäivällä kevyt niskahieronta toimistotyöntekijöille. Autoaan huollosta odottaville asiakkaille lautapelikaveri. Nämä nyt oli mielikuvituksettomia ajatuksia, mutta riippuen kekseliäisyydestä/omista erikoistaidoista voisi tällaisesta konseptista rakentaa pienistä asioista mitä mainioimpia asiakkaiden piristyksiä tai päivän ongelman ratkaisuja ja helpotuksia.

Prismassa olisi mainiota, kun siellä olisi muutamana päivänä eläkeläisiä palvelemassa henkilökohtainen kauppa-assistentti helpottamassa kaupassakäymistä jne. Parhaimmillaan tällainen konsepti yhdistäisi eri alojen yrittäjät, jolloin palvelun myyjä olisikin ideanikkari ja facilitaattori, jolloin palvelutempauksilla saadaan pienyrittäjille asiakkaita eli havaitse ongelma, hanki siihen ratkaisu/ratkaisija. Toiminnan toteuttamseen voitaisiin valjastamaan työttömiä, kotiäitejä, eläkeläisiä.

Toteutuksessa ei välttämättä tarvittaisi juurikaan rahaa, ennemminkin ihmisiä ja ideoita jotka tuovat helpotusta arkeen ja hyvää mieltä.

Toivottavasti tämä saa runsaasti vastustusta, koska silloin tämä on toteuttamiskelpoinen ideaDSC_0046

Elän siis olen, vai luuletko olevasi?

Suomalainen on omasta mielestää keskivertoa parempi autokuski, tekee työnsä toisia paremmin ja on tosi huumorintajuinen

Jo sunnuntaina tuleva viikko masentaa,työkaverit on tolloja, esimiehet itsekkäitä ja yrityskin tekee asioita aivan väärin.

Suomalaisessa itsessä ei ole mitään vikaa, paitsi toisessa suomalaisessa jonka tekemiä (sinunkin)virheet on.

En usko että me olemme  lähtökohdin näin pirun negatiivisia, asenne on opittua tai opetettua.

Mitäpä jos otat jo ensi viikolla uuden asenteen työelämään, yrittäjä-asenteen. Menet työpaikalle kuin se olisi omasi. Teet asiat paremmin, olet tehokkaampi, kyseenalaistat tapasi, kerro esimiehellesi mitkä asiat eivät toimi ja jos olet oikein ovela, voit jopa esittää ratkaisuja miten asiat sujuisivat paremmin.

Jos sinulle esitetään uusia ideoita tai toimintatapoja, älä ole negatiivinen, vaan kuuntele, ole kiinnostunut, kysele, haasta ja esitä rakentavia mielipiteitä.

Ei meidän tarvitse olla töissä negatiivisia ja naama nyrpällään, kun voimme olla iloisia ja ylpeitä itsestämme, työstämme ja yrityksestä jonka palveluksessa olemme.

Meillä kaikilla on oikeus ja velvollisuus olla oman elämämme voittajia ja sankareita. Se on hauskempaa ja haastavampaa sekä kaiken lisäksi mukaansatempaavaa. Ei kukaan voi olla iloisen ihmisen kanssa surullinen, jaa siis iloasi surutta kaikille.

Mission visio muuttuu strategiaksi ja toiminnaksi vol 3.

Kun samaan ajatusflow:n aaltoon pääsee muutama samanhenkinen on lopputuloksena joko kaaosta tai jotain sellaista mitä ei muuten tapahtuisi:

Twitterissä 29.5. aamulla n. 7.30-8.00:

  1. @teromhelenius Tänään on taas sellainen fiilis että voisi tehdä jotain kivaa! #innostu Ehkä jotain pop-up/tilapäiskäyttö/kaupunkikulttuuri -vaikutteista!

  2. @teromhelenius No? Oliko jotain ajatusta? Roudataan lätynpaisto osasto lasipalatsin kulmalle ja myydän lätyn kylkeen T+H kirja?

  3. @VnniTwt Tehdään toki joku hauska tempaus hymyjen kirvoittamiseksi! Mun ajatus on vielä innostus/fiilis tasolla. On halu tehdä jotain.

  4. @teromhelenius @VnniTwt hyvä meininki, mä kans

     

    Tämän jälkeen Sonja-Sofia Thure ilmoittautui paistamaan pullia.

    Sitten Taivas ja Helvetti kirjan kirjoittajat messiin ja kirjat Lasipalatsin nurkalle, lättytaikinat ja kahvit lasipalatsin kahvilasta, muurikkapannu tulille ja kirjoja myymään.
    Myytiin siinä sitten pari tuntia lättyjä 30 eurolla ja kaupan päälle kirja. HELVETIN HYVÄ FIILIS JA HYVÄÄ JENGIÄ, KIITOS TEILLE
    Tässä on hyvä esimerkki siitä mitä SoMessa voi toisiaan ennestään tuntemattomat ihmiset saada aikaan.
    Uutena tempauksena oli tarkoitus mennä kertomaan ilosanomaa kaupallisille radiokanaville, mutta siellä ollaan vielä niin jäykkiä (luojan kiitos) että tulemme tekemään vastaiskuna jotain ennennäkemätöntä.
    Since….be afraid of future

Verkostoyrittäjä, tulevaisuuden voittaja, ei yrittäjä, vaan tekijä!

Yritysmaailmassa on toiminut laki jolla on pärjännyt olemalla joko iso tai pieni, välikoon yrityksellä on pienemmän yrityksen tulot, mutta ison yrityksen velvollisuudet ja kulut.

Pienellä ei vain ole mahdollisuuksia kasvaa isoksi ainakaan perinteisillä toimialoilla.

Siitä johtuen meillä on alalla kuin alalla 2 suurta toimijaa joilla on 70-80% markkinaosuus ja sitten on muut. Tieto saa tietotekniikkahankkeita siksi että isommat yritykset eivät uskalla ottaa suuriin projekteihin pieniä toimijoita.

MITÄ JOS?…NIIN MITÄPÄ JOS LUOTAISIIN TAPA MILLÄ USEAT PIENET YRITYKSET VOIVATKIN TOIMIA SAUMATTOMASSA YHTEISTYÖSSÄ?

Otetaan yhteistyöhön Aalto-yliopisto ja luodaan malli jossa pienet yritykset saavat yhden edunvalvojan joka on kasvot sadoille pienemmille yrityksille.

Ei tämä ole mitään uutta viisautta. YIT rakentaa, mutta ei heillä kovinkaan monta raksakaveria ole töissä, vaan siellä työllistetään pieniä yrityksiä.

Tämä malli pitää siirtää kaikkiin muihinkin toimialoihin. Edunvalvoja hoitaa myynnin ja laadunvalvonnan ja ottaa siitä  korvauksen.

Tähän malliin voidaan ottaa yliopisto-opiskelijoita kasvamaan yrityselämään ja työllistetään jo eläkkellä olevia aivoja, tehdään sukupolvenvaihdoksia yhteisön voimalla, ollaan ketteriä ja nopeita ja tarjotaan jotain sellaista mistä isot pelaajat eivät ole uskaltaneet edes nähdä märkiä yöunia.

Tämä oli siis alustus keskustelulle ja vol. 1

Vaviskaa isot karhut, salvaajanne odottaa jo ovella. knock knock!DSC00246

 

Miten menestyn elämässä vol. 16

Mainio tapa kehittyä on ottaa joka viikko yksi asia jonka päätät tehdä paremmin tai erilailla kuin ennen.

Laita puhelimen kalenteriin merkintä esim. joka maanantaille 8.30 ja valitse aihe jota toteutat koko viikon, jos se toimii, jatka toki sitä. Parhaimmillaan sinulla on vuodessa 52 asiaa jonka teet paremmin kuin ennen tai joita et ole aiemmin tehnyt.

Tällaisia asioita voi olla vaikka: olen ystävällisempi, vastaan puhelimeen iloisesti, pidän pöydän siistinä, kerron puolisolleni tai työkaverille joka päivä jotain positiivista, teen asian jota olen vältellyt, kokeilen eri lähestymistapaa vaikean ihmisen kanssa, kuuntelen ja olen kiinnostunut vain  muiden asioista tällä viikolla, opettelen jonkun uuden asian, twitterin tms. kyseenalaistan toimintamallini  jne.