2.12. Yleltä tullut yrittäjäilta näytti, että yrittämisestä puhuminen on yhä jotenkin omituista.
Kaikki ovat keskimäärin jopa samaa mieltä, että pitäisi tehdä sitä ja tätä, silti ei saada langan päästä kiinni.
Yhteiskunnalla on tuhoton määrä erilaisia projekteja ja tukimuotoja, joiden vaikutukset ovat kohtuuttoman pienet käytettyihin resursseihin ja rahaan nähden.
TEHDÄÄNPÄ NYT YKSINKERTAINEN SELVITYS:
1. yrittäjät ovat samanlaisia puupäitä kuin muutkin kansalaiset
2. yrittäminen sujuu aivan mainiosti nykymeiningilläkin Suomessa
3. lähtökohdin yrittäminen ei tarvitse mitään tukea toimintaansa
4. nykyisellä veromallilla voi yhä edelleen tulla miljonääriksi
5. kaikki yrittäjät ovat erilaisia, ehkä yhtenä yhdistävänä tekijänä on halu vapaasti toteuttaa itseään
JOS YHTEISKUNTA HALUAA TALOUSKASVUA JA LISÄÄ TYÖPAIKKOJA:
1. keskustelun pitää muuttua toiminnaksi
2. pitää tehdä päätöksiä jotka suoraan vaikuttavat työllistymiseen, esim. 1. työntekijän sivukulut pois 1. vuoden ajalta
3. pitää luopua täydellisyyden tavoittelusta, hyvä on ihan riittävä taso
4. poliitikoilla ja virkamiehillä pitää olla uskallusta ja mahdollisuus tehdä luovia yksinkertaisia ratkaisuja, vaikka väliaikaisiakin joilla saadaan testattua erilaisten ratkaisujen toimivuutta käytännössä sen sijaan että tehdään vuosikausia selvityksiä jotka eivät johda mihinkään
JOS HALUTAAN TEHDÄ PYSYVIÄ MUUTOKSIA
1. valtionhallintoa on yksinkertaistettava rajusti
2. yrittäjät pitää olla mukana palkkaneuvotteluissa
3. voitaisiinko AY-liike sosialisoida
4. luodaan kannustavia veromalleja
5. opetetaan jo kouluissa yrittäjyysoppia, jolloin saadaan ymmärrystä lisättyä ja uusia mahdollisia yrittäjiä tulevaisuudessa.
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...