Mistäs löydettäisiin poliitikko, joka ajaa kansan asiaa eikä puolueen?

On tämä politiikka vekkulia leikkiä, tosin samanlaista kuin ammattiyhdistysliikkeen jäsenen edunajaminen.

Onko todellakin tärkeintä oman arvovaltansa ajo, kuin ympäristön etu.

Vallan kahvassa oleminen taitaa muuttaa luonnetta luulemaan olevansa itsevaltiaan valtikan omistaja.

Sote-ratkaisu pitää pystyä toteuttamaan virkamiehistä ja poliitikoista huolimatta.

Virkamieshallitus on hyvä ratkaisu, eduskunnassa voi sitten koirat haukkua karavaania.

 

 

Advertisement

Sote…susi on toteutumistaan ennen tämä suunnitelma!

Tavallisen sukankuluttajan on vaikea hahmottaa miten meidän poliitikot ajattelevat ja millaisessa maailmassa he elävät, kun tuntuu että me muut elämme ihan eri maailmassa kuin politiikan sankarit.

Onko Soten tarkoitus toteuttaa tiukempaa budjettia, aluejakoa,politiikkaa, vallanjakoa vai mitä?

Meikäläinen perussukankuluttaja ajattelee, että meidän sosiaali- ja terveystoimen tehtävänä on hoitaa vauvasta vaariin ihmisten terveyttä siten, että hoito on inhimillistä, palvelu on kaikkien saatavissa kohtuuajassa ja hoito on hyvää.

Tämän on oltava tehokasta, jolloin soten tärkein tehtävä on pitää ihmiset poissa lääkäristä ja sairaaloista.

Terveydenhuollon tehtävänä ei ole ylläpitää sairaaloissa jokaista hoitohenkilökunnan ihmistä kohden yhtä virkamiestä papereita pyörittelemässä, vaan hoitaa ihmisiä ja ulkoistaa ja tehostaa kaikki toiminnot siten että fokus on nopeassa parantumisessa ja potilaan työelämään palauttamisessa. Kaikki, jotka voidaan kuntouttaa kuntoutetaan ja vain ne, jotka eivät muuten pärjää ovat sairasosastolla.

Tämän toteuttaminen vaatii julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä, jolloin saavutetaan molempien hyvät puolet kustannustehokkaasti kansalaisten käyttöön.

Hyvänä esimerkkinä valtiovallan uudistuksista on ambulanssikuljetusten siirto sairaanhoitopiirien hoitoon, ymmärtääkseni välitön kulujen nousu on ollut 200 miljoonaa, onkohan jossain joku päin helvettiä?